Merenkurkun historia

Merenkurkun saaristo on maankohoamisen takia suhteellisen nuori. Ajanlaskumme alussa suurin osa nykyisestä saaristosta oli vielä vedenpinnan alapuolella. Tästä syystä saaristosta ja mantereelta on löydetty melko vähän ihmisten jättämiä esihistoriallisia jäännöksiä, mutta sitä vastoin runsaasti historiallisia jäännöksiä. Ne ovat jäänteitä perinteisistä elinkeinoista, etenkin kalastuksesta ja hylkeenpyynnistä. Sota-aikaisia jäännöksiä löytyy myös runsaasti.

Hämärän peitossa on, milloin pysyvä asutus on vakiintunut Merenkurkun saaristoon. Ensimmäiset kirjalliset todisteet vakituisesta asutuksesta ovat 1400-luvun alusta, mutta on hyvin luultavaa, että pysyvä asutus on syntynyt jo paljon aikaisemmin.


Bodback

Kalastus ja hylkeenpyynti olivat pääelinkeinoja 1700-luvun loppuun saakka. Talvella hylkeenpyynti työllisti suurimman osan miespuolisesta väestöstä. Hylkeenrasva ja -nahat sekä kalansaaliit olivat tärkeitä vienti- ja vaihtotuotteita. Kalastusta harjoitettiin kaikenlaisissa vesistöissä, aina pienimmistä puroista avomerelle saakka. Koska välimatkat pyyntipaikan ja kodin välillä olivat pitkiä ja silloiset veneet eivät olleet yhtä tehokkaita kuin nykyiset, oli kalastajien asuttava kalastusretkien aikana tilapäisesti ulkoluodoilla. Alussa rakennettiin tuulensuojia kivistä ja purjeista. Niiden jäännöksiä on löydetty monelta luodolta. Ensimmäiset hirsiset kalasaunat rakennettiin 1600-luvulla.

Jäännöksiä

Maanviljely oli pienimuotoista ja rajoittui lähinnä karjanhoitoon. Karu maaperä ja ilmasto rajoittivat peltojen viljelyä. Kaikki mikä kelpasi rehuksi, otettiin talteen. Tehokkaan laidunnuksen sekä heinänteon vuoksi maisemasta muotoutui hyvin avoin ja täysin erinäköinen verrattuna nykypäivän sisäsaariston maisemaan. Ihmisen vaikutus on ulottunut ulkosaaristoon saakka. Majakanvartija- ja luotsiperheet sekä kalastusyhdyskuntien kalastajat pitivät usein muutamia lehmiä ja lampaita, jotka laidunsivat alueella ja joille kerättiin rehua.

Siika kalastus

Merenkurkun poikki on liikennöity sekä kesäisin että talvisin. Kalaa on vuosisatojen ajan vaihdettu viljaan. 1600-luvulla liikenne oli hyvin vilkasta ja Merenkurkun yli kuljetettiin ihmisiä, postia sekä tavaroita. Saaristolaiset, jotka tunsivat Merenkurkun vaaralliset ja hankalat vedet toimivat kuljettajina tai luotseina. Postia kuljettaneiden ja Merenkurkun yli matkustaneiden Björkön ja Holmön saariston asukkaiden muistoa kunnioittaen järjestetään postisoututapahtuma Postrodden (ruotsiksi), jossa matkustetaan Björkön ja Holmön väliä maalaisveneillä. Reitti on 60 kilometriä pitkä.

Vuosien 1714-1721 isoviha on jättänyt saaristoon jälkiä, jotka vielä tänäkin päivänä ovat näkyvissä. Tunnetuimmat jäännökset ovat nk. ryssänuunit, joita rakennettiin leivän leipomista ja muuta ruoanlaittoa sekä lämmitystä varten. Suurin osa rannikkokylistä poltettiin ja ryöstettiin isovihan aikana. Sen takia saaristossa näkee hyvin harvoin rakennuksia tai esineitä, jotka olisivat isovihaa vanhemmalta ajalta.

Sodan jälkeen suurin osa varoista meni jälleenrakentamiseen. 1700-luvun puolivälissä kaupankäynnin säännöt muuttuivat ja laivanrakentaminen sekä merenkulku saivat ilmaa siipiensä alle. Pohjanmaa oli kehityksen kärjessä. Talonpoikaiselinkeino koki myös suuria muutoksia tähän aikaan. Aikaisemmin oltiin sekä talonpoikia että kalastajia, nyt mantereen talonpojat alkoivat panostaa yhä enemmän maanviljelyyn ja ammattikalastajien luokka alkoi muotoutua. Tämä kehitys oli havaittavissa selkeämmin mantereella. Saaristolaiset harjoittivat puolestaan vielä pitkään 1800-luvulla samanaikaisesti molempia elinkeinoja.

1800-luvulla elintaso nousi, väestö kasvoi ja uudet sivuelinkeinot, kuten salpietarin keittäminen sekä raudan- ja lasinvalmistus tulivat tärkeiksi. Tätä aikaa leimaa myös lisääntynyt mielenkiinto luonnontieteitä kohtaan. Muun muassa "vedenväheneminen" alkoi mietityttää ihmisiä. Jotta voitiin laskea kuinka nopeasti vesi katosi, kallioihin hakattiin vedenkorkeusmerkkejä, joista vanhimmat löytyvät Ratanista (1749) ja Rönnskärin saarelta (1697).

Vedenkorkeusmerkki

Merenkurkun yli on jäitä pitkin marsittu useita merkittäviä 'marsseja'. Suomen sodan aikana vuosina 1808-1809 venäläiset joukot marssivat kenraali Barclay de Tollyn johdolla Merenkurkun yli vallatakseen Uumajan. Sää oli kylmää ja jääolosuhteet hankalat. Useita hevosia ja satoja sotilaita menehtyi operaation aikana. Kenraali ilmoitti myöhemmin, ettei Merenkurkun ylitse johtavaa reittiä tarvittu merkitä, "koska minä olen sen jo tehnyt sotilaitteni ruumiilla".

Läntisen Merenkurkun ensimmäinen majakka pystytettiin Holmögaddiin vuonna 1760. Kyseessä oli hiilellä lämmitetty vippimajakka. Jo vuonna 1668 pystytettiin vippimajakka Moikipään saarelle itäiseen Merenkurkkuun. Vuonna 1848 sytytettiin Norrskärin majakka, joka oli ensimmäinen majakka Suomen puolella. Noin 40 vuotta myöhemmin rakennettiin Valassaarten majakka. 1960-luvulla majakkoja alettiin automatisoida ja luotsipaikat yhdistettiin suuremmiksi yksiköiksi. Näin päättyi miehitettyjen majakkojen aikakausi. Itäisen Merenkurkun majakoista pisimpään miehitettynä oli Norrskärin majakka, joka automatisoitiin vuonna 1986. Läntisessä Merenkurkussa sijaitseva Holmögadd, joka nykyään on kivimajakka, pidettiin miehitettynä vuoteen 2005 saakka, jolloin Ruotsin viimeinen majakanvartija jäi eläkkeelle. Luotsitoiminta on nykyään keskittynyt kahdelle asemalle Uumajaan ja Vaasaan.

Ensimmäisen maailmansodan yhteydessä Merenkurkun yli salakuljetettiin ihmisiä järjestäytyneesti. Monet nuoret miehet matkustivat laittomasti Merenkurkun toiselle puolelle jatkaakseen sieltä matkaansa Saksaan. Saksassa he saivat sotataitokoulutusta Venäjää vastaan käytävää vapaussotaa varten. Kieltolaki, joka astui voimaan vuonna 1919, käynnisti toisenlaisen salakuljetusaallon. Viinan lisäksi kahvi, kaakao, mausteet, tina sekä kumi olivat haluttuja tarvikkeita.

Talvella 1939-40 talviliikenne Vaasan ja Uumajan välillä oli motorisoitu. Talvisota oli alkanut ja Suomessa oli puutetta ruokatavaroista ja muista tarvikkeista. Jäätie Vaasan ja Uumajan välillä oli auki kaksi kuukautta. Tänä aikana kuljetettiin noin 2000 autolastillista tavaraa Merenkurkun yli. Ensin kuljetettiin vaatteita sekä elintarvikkeita ja myöhemmin sotatarvikkeita. Matkat Merenkurkun yli olivat usein vaativia. Siitä huolimatta ainoastaan yksi henkilö kuoli. Tämä oli kuorma-autonkuljettaja, jonka auto upposi mereen. Paluumatkan lastit Suomesta Ruotsiin koostuivat pääasiassa selluloosasta. Vuodesta 1947 lähtien Merenkurkun yli on ollut henkilöliikennettä. Ensimmäinen autolautta aloitti liikennöinnin Merenkurkussa vuonna 1958.

1900-luku on tuonut mukanaan suuria muutoksia kalastukseen. Sitä on koneistettu ja varusteissa on alettu käyttämään synteettisiä materiaaleja. Virkistystarve on myös astunut mukaan kuvaan. 1900-luvun alkupuolella rakennettiin ensimmäiset kesämökit kaupunkien läheisyyteen. 1960-luvun jälkeen rakentaminen on lisääntynyt räjähdysmäisesti.