Muita geologisia piirteitä

Flada- ja kluuvilammet

Kluuvilammet ovat syntyneet osana flada-kluuvi-sukkessiota jääkauden jälkeisen maankohoamisen myötä. Maankohoamisen ja rantaviivan etenemisen seurauksena maaperän painanteisiin kuroutuu vesialtaita. Esimerkiksi De Geer -moreeniselänteet voivat toimivat luonnollisina vettä pidättävinä kynnyksinä ja kannaksina. Kuroutumisen alkuvaiheessa veden vaihtuminen meren ja altaan välillä on vielä melko vapaata. Myöhemmin vaihtuvuus heikkenee ja altaan veden suolapitoisuus laskee. Fladaksi kutsutaan allasta, jonka meriyhteyden jokin maakynnys erottaa säännöllisesti matalan meriveden aikaan. Kluuvilla ei ole enää säännöllistä yhteyttä mereen.

Usein fladojen ja kluuvien pohjalle on kerrostunut orgaanista liejua. Umpeenkasvun myötä ja pohjaveden pinnan laskun seurauksena maan kohotessa, saattaa joihinkin altaisiin kehittyä soita. Tyypillisin soistumisprosessi rannikon maankohoamisvyöhykkeellä on vesialtaiden umpeenkasvu. Lampien ja järvien kuroutuminen merestä on monivaiheinen prosessi, johon liittyvät myös kasvillisuuden ja eliöstön muutokset muuttuvan elinympäristön mukaan.

Flada- ja kluuvilampiin voi tutustua esimerkiksi Björkö-Panike-polun pisteissä 7, 8 ja 21.

Siirtolohkareet

Siirtolohkareet ovat irronneet kallioperästä mannerjään virratessa ja louhiessa alustaansa. Tärkeitä mekanismeja kallioperän rikkoutumisessa ovat olleet pakkasrapautuminen, sulavesien muodostuminen sekä jään aiheuttamat paineen vaihtelut. Lohkareet edustavat paikallista kallioperää tai voivat olla kulkeneet mannerjään tai vedessä kelluvien jäälauttojen mukana pitkiäkin matkoja.

Joidenkin lohkareiden pinnalla on pieniä painaumia ja koloja, joista on rapautunut kemiallisesti heikompia mineraaleja pois. Tärkeänä tekijänä kivien kemiallisessa rapautumisessa on usein hiilihapon muodostuminen vedestä ja ilman hiilidioksidista.

Siirtolohkareita voi tarkastella useilla Merenkurkun luonto- ja vaelluspoluilla, kuten vaikka Björkö-Panikessa pisteillä 27, 32, 35 ja 36

HiidenkirnutHiidenkirnut

Hiidenkirnut ovat syntyneet tulvivan veden pyörittäessä kiviä paikoillaan kaivertaen kallioon koloja ja lopulta syviä kuoppia. Tavallisesti hiidenkirnuja esiintyy harjujen yhteydessä, jotka ovat rakentuneet jäätiköiden sisällä. Sommarön hiidenkirnu on luultavasti vanhempi kuin edellinen jääkausi. Hiidenkirnun lähellä sijaitsee useita kivisiä muinaisrantoja tai muinoin tapahtuneen merenkohoamisen synnyttämiä sileiden pikkukivien rantoja. Muinaisrannat ovat muodostuneet kun aallot huuhtoivat pois hiekkaa ja soraa mannerjään synnyttämästä moreenista. Jäljelle jäi pikkukivien täyttämä kenttä, jonka kivet saivat pyöreän muotonsa hioutuessaan toisiaan vasten aaltojen voimasta. Muinaisrannat ovat yleisiä Raippaluodossa ja myös muualla Merenkurkun saaristossa. Muinaisrantoja esiintyy yleensä kukkuloiden korkeimmassa kohdassa tai muilla paikoilla jotka ovat olleet alttiina aaltojen voimille. Raippaluodossa pikkukivikenttiä on yleisimmin 10–12 metrin korkeudella merenpinnasta.

Hiidenkirmuihin voit tustustua myös Öjbergetillä.

Jäätikön uurteitaJäätikön uurteita

Juovat kallion pinnalla näyttävät jäätikön liikkumissuunnan alueella. Merenkurkun saariston kartoitustyön yhteydessä on rekisteröity satoja havaintoja jäätikön luomista uurteista kalliossa. Ne kertovat että pääasiassa jään aikaisempi liikkumissuunta oli koillisesta lounaaseen ja uudempi suunta luoteesta kaakkoon. On toki merkittävää huomioida että ikääntymissuhde on paikoittain käänteinen.

Rantakivikot

Rantakivikot ovat syntyneet hiljattain maan paljastuttua meren alta. Rantaan osuvat aallot ovat liikutelleet ja pyöristäneet maa-aineksen kiviä ja samalla huuhtoneet hienomman aineksen pois. Karkearakeiset rantakerrostumat voivat olla jopa useita metrejä paksuja ja erityisesti myrskyt saattavat muokata niitä rantavalleiksi useita metrejä merenpinnan yläpuolelle.

Rantakivikkoon voi tutustua esimerkiksi Kikanbergetin ensimmäisellä pisteellä.

Muokattu Jaakko Aurin alkuperäisestä tekstistä.