Geologia

Merenkurkun saaristo ja Ruotsin Korkea Rannikko muodostavat kahden valtion yhteisen maailmanperintökohteen, jossa Suomen matala moreenisaaristo ja Ruotsin jyrkät kalliorannat antavat täydellisen kuvan noin 10 0000 vuotta sitten päättyneen jääkauden aiheuttamasta maankohoamisilmiöstä ja sen vaikutuksista luontoon ja kulttuuriin. Jatkuvan (8 mm/vuosi) maankohoamisen seurauksena alue on ainutkertainen esimerkki maisemasta, joka muuttuu jatkuvasti.

Maailmanperintöalue

 Merenkurkun saaristossa on maapallon parhaat edellytykset tutkia maakohoamisen vaikutuksia matalassa lähellä merenpinnan tasoa sijaitsevassa moreenisaaristossa. Viimeisen jääkauden liikkeet sekä sulamis- ja jäätymisprosessit ovat muokanneet maisemaa. Erityisen näyttäviä ovat laajat pyykkilautamoreenien (De Geer -moreenit) kentät.

Korkea Rannikko on Itämeren piirissä ainoa maanpinnan muodoiltaan korkea maankohoamisalue. Korkeimmat mäet nousevat yli 300 metriä meren pinnan yläpuolelle. Korkea Rannikolla on myös isostaattisen maankohoamisen maailmanennätys: 286 metriä 10 000 vuodessa. Merenkurkun saaristo taas on hyvin nuori alati muotoaan muuttava maisemakokonaisuus. Korkeimmat maastokohdat (n. 20 m merenpinnan yläpuolella) nousivat merestä noin 2000 vuotta sitten. Alueella asuvat voivat elämänsä aikana nähdä kuinka uusia saaria ja karikkoja nousee merestä, merenlahdet kuivuvat tai muuttuvat makeavetisiksi järviksi ja soiksi ja kuinka väylät jatkuvasti mataloituvat. Merenkurkun saariston maapinta-ala kasvaa vuosittain n. 1 km².